Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Uraravistelijan blogi » Teetkö töitä makkarissa, mummolassa tai mökillä?

Teetkö töitä makkarissa, mummolassa tai mökillä?

Minusta on tullut viimeisen vuoden aikana toimistohotellin käyttäjä ja yhteisöllisten työtilojen puolesta puhuja. Paluumuuttajan elämääni oman yhteisön löytäminen on auttanut suuresti.

Yhteisöllinen työtila ja yhteisö Kalajoen toimistohotelli Luotsissa.
Parasta yhteisöllisessä työtilassa on tietenkin yhteisö ja se tunne, kun voidaan auttaa toisiamme puolin ja toisin. Ja saadaan yhdessä jotain aikaan. Kuva Kalajoen toimistohotelli Luotsista.

Ennen likimain kaikki työt tehtiin työpaikalla, joka fyysisesti sijaitsi jossakin. Virtuaalimaailma oli lähinnä tieteiselokuvien todellisuutta. Tänään monet tehtävät voi hoitaa etänä makkarista, mummolasta tai mökiltä käsin. Ainakin omalla kohdallani etä- ja monipaikkatyön mahdollistuminen oli yksi vahva peruste paitsi yrittäjyydelle ennen kaikkea paluumuutolle. Tuskin olen ainoa asiantuntijatyötä tekevä, jolle korona-ajan jälkeen kävi näin.

On mahtavaa, että Kalajoelta käsin voi tehdä töitä yrityksille, jotka sijaitsevat vaikkapa Vaasassa, Vantaalla tai Varsovassa. Tämä pätee yhtä lailla yrittäjiin ja palkkatyötä tekeviin. Uskon, että moni meistä voi elää täällä kaipaamaansa kokonaisvaltaista ja enemmän omannäköistä elämää.

Missä sinun yhteisösi on?

Kuitenkin ihmiselle luontaista on kaipuu kiinnittyä johonkin yhteisöön. Kokemuksesta tiedän, että työyhteisöön kiinnittyminen onnistuu myös etäyhteyksien avulla. On enemmän työpaikan kulttuurista ja ihmisistä kiinni, jos niin ei käy. Ihmisten kohtaaminen kasvotusten kahvikupposen äärellä on kuitenkin aivan eri asia. Siinä kuvaan astuvat yhteisölliset työtilat ja toimistohotellit, joissa on tiloja ja mahdollisuuksia niin suunnitelluille kuin spontaaneille kohtaamisille.

Toimistohotellit eivät ole uusi juttu, mutta kuitenkin niin uusi, että arvelen aika harvan vielä harkinneen sellaisen soveltuvuutta itselleen – etenkin jos kotityöpisteen ergonomia ja verkkoyhteydet ovat jokseenkin kunnossa. Toimistohotelleilla on kuitenkin monia etuja esimerkiksi yksinyrittäjille ja etätyöntekijöille – itselleni niistä merkityksellisimpiä ovat yhteisöllisyys ja verkostoituminen, tilojen toimivuus ja maisemanvaihdoksen tuoma uudenlainen energia.

Muutos haasta työtilaratkaisuja

Työntekijöiden sijoittuminen eri puolelle maata ja maailman haastaa työnantajia miettimään työtilaratkaisujaan ja niiden hybridiastetta. En tiedä vielä montaakaan työnantajaa, joka olisi valmis kustantamaan etätyöntekijöilleen säännöllisesti työpisteen toimistohotellissa. Olen kuitenkin melko varma, että jossain vaiheessa niin tulee käymään ja toimistohotellin yhteisöt tulevat osittain korvaamaan perinteisiä työyhteisöjä.

On hienoa, että Kalajoella on nyt jo tarjontaa vuokratyöpisteille. Mielenkiintoista on nähdä, miten toimintakenttä tulevina vuosina tästä kehittyy ja alkaako workation eli loman ja työn yhdistäminen näkymään enenevässä määrin täällä Perämeren rannalla.

Loppuun terveiset lankomiehelleni, jonka töihin virtuaalimaailma ei ole tunkeutunut. Jotkin työt ovat ja pysyvät Raahessa. So be it.

Kävin tutustumassa muutamaan toimistohotelliin Kalajoella. Voit tutustua Luotsiin, Loistoon ja Luottokulmaan Kalajoen asukaslehden jutussa.


Uraravistelijan blogissa pohdiskellaan työelämän käännekohtia ja yrittäjyyttä, reflektoidaan uralla etenemistä sekä etsitään omannäköistä työelämää ja omia unelmia.

Avainsanat:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *