Paluumuuttaja elää tunteella

On aika katsoa peruutuspeiliin ja pohtia hetki, mitä kaikkea Kalajoki on tarjonnut, kun vuosi sitten, tarkalleen ottaen tapaninpäivänävä 2022, palasin takaisin juurilleni ja sielunmaisemaani. Ainakin täällä ollessa on vahvistunut se tunne, että tännehän minä kuulun. Se on mielestäni hyvä alku. Ja tunnustan: listaani sisältyy enemmän tunnetta kuin konkretiaa.

• Tunne siitä, että kuulun tänne. Tämä on jännä tunne ja oletan, että sillä on eniten tekemistä juurien kanssa. Tänne minä kuulun nyt. Vielä muutama vuosi sitten asiat olivat toisin enkä silloin paluumuutosta haaveillutkaan. Ennen koin kuuluvani muualle: kaupunkeihin, ulkomaille, virran vietäväksi, omakotitaloidylliin Tuusulassa. Niin kutsutut momentumit on tunnistettava ja uskallettava suunnistaa houkuttelevia merimerkkejä kohti.

• Äiti ja isä. Tekee hyvää, kun olen täällä ja voin olla vanhemmilleni avuksi. Käydään ysikymppisen isäni kanssa ajelulla Hiekkasärkillä, kurvataan Beachrosén terassille, moikataan edesmenneitä tuttuja hautausmaalla tai käydään tarkistamassa, että punanen (ei punainen) lato on paikoillaan. Aiemmin levittelin käsiäni viidensadan kolmenkymmenen kilometrin päässä ja siskot saivat hoitaa, jos jotain hoidettavaa oli. Nyt meitä on kolme sisarusta välillä samaan aikaan Pitkäsenkylän pöydän ääressä kahvilla. Se on erityistä.

• Aakeus ja laakeus. Sielunmaisema tekee ihmiselle ja ajatuksille hyvää. Täällä ajatukset eivät sinkoa horisontista bumerangina takaisin. Rakastan edelleen Pitkäsenkylän vainioita, mutta olen viettänyt tänä vuonna paljon aikaa myös meren äärellä. Maisemaa meren rannalla ja pellon laidassa yhdistää jonkinlainen rajoittumattomuuden tunne. Samaa koen kalajokisissa kangasmetsissä, joissa katse pääsee kulkemaan metsän läpi. Täällä näkee kaikkialla pitkälle ja se on hyvä, kun luulee etsivänsä jotakin.

• Off-season. Talvella pääsin nauttimaan useamman viikon ajan mahdollisuudesta kävellä töihin ja takaisin jäätynyttä merta pitkin. Olo oli absurdi etenkin iltapäivän laskevan auringon pastelleissa sävyissä. Nautin kohmeisista rannoista ja tuulen tuiverruksesta. Siksi tuntuukin vaikealle ymmärtää, että Hiekkasärkkien miljöölle ja palveluille on niin vähän kysyntää kesäsesongin ulkopuolella. Totisesti toivon, että tämä asia muuttuu.

• Toimistohotelli. Etätyö ja kotitoimisto ovat tulleet jäädäkseen minunkin elämääni, mutta en tulisi toimeen ilman ihmisiä ja yhteisiä kahvihetkiä. Onneksi töitä voi tehdä etänä muualtakin kuin makkarista. Itselleni sopivan toimistohotellin ja sen myötä työyhteisön löytäminen ovat olleet avainasemassa niin kotiutumisessa kuin verkostoitumisessakin. Pienikin yhteisö lisää tunnetta jalansijan saavuttamisesta ja juurien vahvistumisesta. Sellaista tunnetta tarvitsen sekä paluumuuttajana että yrittäjänä.

Jos nyt pitäisi arvioida sitä, kuinka kauan kestää paluumuuttajan kuherruskuukausi, niin sanoisin että pitkään. Kenties sellainen on kohdallani vieläkin menossa. Ensimmäisen vuoden jälkeen en kuvittele kaipaavani minnekään muualle. Ja kuitenkin kaipaan kolmea aikuistuvaa tytärtäni ja ystäviäni etelässä – samaan aikaan kun iloitsen jokaisesta Kalajoella syntyneestä uudesta ja vanhasta ystävyydestä. Elämä on, eikä kaikkea saa joka hetki. Nyt on kuitenkin hyvä juuri näin.

---