Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Uraravistelijan blogi » Osaatko arvostaa työuraasi?

Osaatko arvostaa työuraasi?

Sillisalaattia. Vakituisesta määräaikaiseen. Päälliköstä rivityöntekijäksi. Toimialalta toiselle. Missä urasuunnittelu? Mille tämä näyttää ansioluettelossa? Oumaigaad.

hiekkarannalla Kalajoella
On tärkeä löytää positiivinen asenne omiin kokemuksiin ja omaan uraan. Uskon, että parhaat työvuodet ovat vielä edessä.

Hain vauhtia positiiviseen kierteeseen irtisanoutumalla vakituisesta työstäni ja hakeutumalla muutamaksi kuukaudeksi unelmaduuniin. En kantanut huolta huomisesta. Toivoin vain, että löydän tekemisen ilon uudelleen. Se onnistui jopa paremmin kuin kuvittelinkaan!

En ole koskaan osannut edistää uraani tavoitteellisesti, ja olen usein tuntenut sen johdosta pientä harmitusta. Niinpä ilahduin, kun törmäsin useammassa yhteydessä termiin onnellinen sattuma. Koin heti tuttuutta sen ajatuksen kanssa, että jokin tilanne tai henkilö oli usein ollut johdattamassa minua työpaikasta ja tehtävästä toiseen. Koin, että olin aika monta kertaa urani aikana uskaltanut tarttua tilaisuuteen, jonka onnellinen sattuma oli tielleni tuonut.

Onnellisten sattumien ymmärtäminen auttoi minua katsomaan uraani toisin silmin. Ymmärsin, että loppujen lopuksi minua rajoitti eniten se, että en osannut arvostaa omaa uraani ja omia valintojani. Katsoin työelämäni palapeliä uusin silmin ja päätin, että minun on aika arvostaa sitä ainutlaatuista ja monipuolista kokemusta, jota urani varrella on kertynyt. Arvostuksen löytämisen jälkeen myös usko omaan osaamiseen ja omiin mahdollisuuksiin kasvoi uusiin mittoihin. Nyt uskon vahvasti, että parhaat työvuoteni ovat vielä edessä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *