Meri, aurinko ja ajopuu. Jäin miettimään tätä eteeni osunutta näkyä enkä malttanut olla etsimättä siitä vertauskuvaa omaan työuraani.
Ajopuuteoriassa on samankaltaisuutta siihen, että koen työurani syntyneen onnellisten ja onnekkaiden sattumien kautta. Mutta onko ajopuu ollut onnekas, kun se on päätynyt hiekkarannalle Pohjanlanden perukoilla?
Puu näyttää vahvalle, vaikka se on varmasti kokenut yhtä sun toista aallokkoa vuosien ajan. Sen pinnasta ovat hioutuneet pois oksat, jotka matkan varrella ovat kiinnittäneet tai takerruttaneet sen rantamatalikkojen muotoihin, kalastajien mertoihin, ohilipuvien alusten ulokkeisiin.
Nyt se köllöttelee täällä, nauttii merituulen kosketuksesta, auringon hyväilystä, ohikulkijoiden katseista.
Kyllä, ajopuu on onnellinen juuri tuossa. Juuri tuohon sen pitkä matka on johtanut – ei suorinta reittiä, ei liian aikaisin, ei liian oksaisena. Saattaa olla, että se jää tuohon, ellei tulevan syksyn myräkän ole tarkoitus ottaa sitä mukaansa ja viedä toiselle rannalle.
Taas vahvistuu se ajatus, että myös minun matkallani ja urallani, onnistumisillani ja epäonnistumisillani sekä tiedostamattomilla ja tietoisilla valinnoillani on kaiken yhteen punova tarkoitus. En ehkä tiedä vielä päämäärääni, mutta voin luottaa siihen, että kaikella on tarkoitus.