Kun määräaikaisuus voittaa vakituisuuden

Voiko olla sellaista tilannetta, missä määräaikainen työsuhde voittaa toistaiseksi voimassa olevan, turvallisen työsuhteen. Kyllä voi, sanon minä.

Olen vaihtanut vakituisesta työstä määräaikaiseen en vain kerran vaan kahdesti. Kummallakin kerralla luovuin työstä ja työpaikasta, jossa oli todella paljon hyvää.

Muutos tekee hyvää

Ensimmäisellä kerralla luovuin kohtuuhyvästä palkasta, mielenkiintoisesta ja merkityksellisestä tehtävästä, jopa täydellisestä työnantajasta yhdentoista vuoden viiden kuukauden ja kahden viikon työsuhteen jälkeen. Valitsin tutun ja turvallisen työn tilalle äitiyslomasijaisuuden asuinpaikkakunnalla. Tehtävänimike oli sama, palkasta jouduin hieman tinkimään, mutta toisaalta työmatka lyheni huomattavasti.

Kyseessä ei ollut urasiirto, joka olisi vienyt minua varsinaisesti eteenpäin – tärkein motiivini oli muutos, jonka tarpeessa koin olevani. Sain muutoksen mukana paljon sellaista, jota en leikkiin lähtiessäni osannut kuvitella: muutaman kuukauden päästä siirryin vakituiseen tehtävään samalla työnantajalla. Tämä työ osoittautui varsinaiseksi näköalapaikaksi, jossa kuin huomaamatta rakentui vahva verkosto tulevaisuutta varten.

Työn iloa kannattaa etsiä

Toinen kerta oli lähtökohdiltaan erilainen. Neljän vuoden työsuhteen jälkeen jouduin harmikseni toteamaan, että potentiaali, jonka olin työpaikassa alun perin nähnyt, ei minun kohdallani tulisi koskaan toteutumaan. Ammatti-identiteettini oli kadoksissa, olin turhautunut tilanteeseen ja annoin sen näkyä. En ollut mielestäni enää hyvä työyhteisön jäsen, vaikka ympärilläni oli paljon hyviä tyyppejä ja bisnes kukoisti. Se mikä oli hyvä jollekin toiselle, ei välttämättä ollutkaan hyvä juuri minulle.

Vaihdoin vakituisen ja jälleen kerran myös kohtuullisen hyvin palkatun työn unelmien kesätyöhön, jossa olin enemmän omalla mukavuusalueellani ja jossa koin tulevani arvostetuksi omana itsenäni. Määräaikaisuus tuntui aika pieneltä pahalta siinä kohtaa, kun sain työn tekemisen ilon takaisin.

Syksyn saapuessa myös seuraava työtilaisuus tuli eteeni. Tuntui luontevalta siirtyä määräaikaisesta toiseen etenkin, kun samaan aikaan yritin hahmottaa, mitä ylipäätään haluan tehdä seuraavaksi. Huomaamatta määräaikaisuus alkoi tuntua juuri sopivalta työsuhteen muodolta omassa ura- ja elämäntilanteessani, sillä se yhtä aikaa mahdollisti ja pakotti miettimään tulevaisuutta.

Tämä on se piste, missä nyt olen. Määräaikainen työsuhteeni jatkuu ainakin ensi syksyyn asti. Sinne asti aion kokeilla sivutoimisesti toiminimiyrittäjän siipiäni. Ja kiitos työpaikanvaihdosten ja rohkeuden hypätä välillä tuntemattomaan, uskallan luottaa nytkin siihen, että (työ)elämä kantaa myös jatkossa. Runoilija Eeva Kilven sanoin: ”Elämä on arvaamatonta. Koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.”