Käyn tasaisin väliajoin sisäistä kamppailua heikon ammatillisen itsetuntoni kanssa. Yhtenä päivänä yleisnais jantusen rooli tuntuu hyvälle, toisena olen siinä jumissa. Vieläkö asialle voisi tehdä jotain näillä kilometreillä?
Sain äskettäin kaunista palautetta. Minulle sanottiin näin: ”Kannoimme kaikki kortemme kekoon, mutta sinä olit se, joka aina kokosi sen keon.” Kyseinen henkilö oli tunnistanut aika lyhyessä ajassa ja etäältä katsoen sen, mikä lienee vahvuuksieni ytimessä: koordinointi, kokonaisuuksien yhteen punominen, asioiden sanoittaminen.
Mädchen für alles, ikuisesti?
Itsehän ajattelen usein niin, että noilla taidoilla ei ole juurikaan mitään tekoa, jollei ole asiantuntijuutta myös substanssissa eli siinä asiasisällössä, mistä kulloinkin on kyse. Pidän omia taitojani Mädchen für alles -taitoina, joihin ajattelen kaikkien (ainakin niin halutessaan) kykenevän.
Mädchen für alles on saksaa ja sillä voidaan tarkoittaa yhtä lailla au pairia kuin toimiston yleisnais jantusta. Kun viime vuosisadalla olin Saksassa au pairina, olivat erityistaitoni maksapihvien valmistus ja lasten vaatteiden korjaus. Ompelutaidoista tuli maininta työtodistukseen asti, mikä jostain kumman syystä lämmittää edelleen mieltä.
Au pair -vuoden jälkeen työtehtävät ovat kuljettaneet minua erilaisista organisaatioista ja eri toimialoilta toiseen. Olen työskennellyt sekä suomalaisessa että saksalaisessa perheyrityksessä; yksityisellä, kolmannella sektorilla, kunnassa ja valtiolla. Toimialoista tutuiksi ovat tulleet matkailu, tapahtumat, lattianpäällysteiden valmistus ja myynti, terveydenhuolto, datakeskustoimiala ja julkinen sektori.
Olen tehnyt töitä kioskimyyjänä, vastaanottovirkailijana, markkinointiassistenttina, tiedottajana, viestintäpäällikkönä, johdon assistenttina, ryhmäkoordinaattorina ja asiantuntijana. Vakituiset, määräaikaiset ja projektityöt on kaikki koettu ja kulloiseen tilanteeseen sopivaksi havaittu.
Itsereflektointi kantaa hedelmää
Ja palataanpa sitten siihen, mistä lähdettiin. Miksi koen niin suurta epävarmuutta osaamiseni kanssa, vaikka tuskin kenelläkään on niin ainutlaatuista ja monipuolista työhistoriaa kuin minulla? Onko kolikolla ollut myös kääntöpuoli eli esimerkiksi se, että substanssin vaihtuessa on ollut tasaisin väliajoin todella paljon sellaista uutta opittavaa, jota ei ole voinut rakentaa entisen päälle? Ajattelen nimittäin, että substanssin hallitseminen tuo työhön mielenkiintoa, syvyyttä, mahdollisuuksia ja haastetta. Sen puuttuminen tai liian pintapuolinen osaaminen taas näkyy siinä, että tehtävien rajat tulevat äkkiä vastaan.
Eräässä kuuntelemassani podcastissa todettiin, että on helpompaa opettaa hyvälle tyypille työssä vaadittavia taitoja kuin opettaa taidot omaavaa henkilöä olemaan hyvä tyyppi. Olen aika varma siitä, että olen hyvä tyyppi, ja opin todistetusti edelleen uusia taitoja. Mutta mikä olisi sellainen työ, jossa kaltaiseni moniosaaja pääsisi oikeasti loistamaan ja ehkä vielä sukeltamaan substanssin syövereihin?
Tunnistan tarpeen niin itseni, tavoitteideni kuin unelmienikin paremmalle tuntemiselle. Olen malttanut pysähtyä ja reflektoida matkaani, ja hetkittäin se on kantanut hedelmää. Tulevaisuudenusko on kasvanut ja odotan, että tulevina vuosina pääsen nauttimaan vielä erityisen mielenkiintoisista työtehtävistä.